Sain tänään kuulla että ystäväni oli laittanut eukkonsa kanssa tavarat jakoon, surullista mutta ei tullut yllätyksenä. Puhuttiin sitten ystävän kanssa iltakahvilla siitä kuinka "moraalisesti vääräksi" eroaminen on tehty, hampaat irvessä pitäisi jatkaa kaikkien terapioiden kautta mutta erota ei saisi. Mutta kun joskus ihmiset vaan kasvavat erilleen, parisuhde alkaa tuntua enemmän sellaiselta sisko ja sen veli-suhteelta. Pitäisikö sellaisessa suhteessa sitten olla? Suhteessa jossa kaikki jo on annettu, kaikki romantiikka on hävinnyt ja jäljelle on jäänyt vaan jonkinlainen tapa ja tottumus. Onko eroamisen vaikeus siinä että vanhoista tavoista on niin vaikea luopua? Pelkää että kaikki rutiinit hajoaa ja elämästä katoaa se vakaa (mutta tylsä) pohja, joutuu tyhjän päälle ilman turvallisia rutiineja.

Itsekin eronneena tiedän kuinka vaikeaa on tehdä se "viimeinen ratkaisu", se että kertoo kumppanille ettei suhteella ole enää mitään tulevaisuutta. Sitä pitkittää kaikin keinoin, vatvoo päässään viikkotolkulla että kuinka saisi asiat esitettyä. Sitä toivoo että kumppani tajuaisi toisen pahan olon ja ottaisi sen puheeksi, alkaisi avata solmuja. Vastuuta erosta yrittää tavallaan vierittää toisen niskoille vaikka siihen ei ole mitään syytä. Totuushan on että eroon tarvitaan aina kaksi osapuolta, yksin on kovin vaikea erota.

Erossa muuttuu niin moni asia, koko arki keikahtaa päälaelleen. Juhlapyhistä nyt puhumattakaan. Käytännön asiat kun on saatu järjestykseen, kuka asuu missäkin, kumpi ottaa perintöposliinit jne. alkaa se todellinen itsensä tutkiskelu. Vaikka tuota itsetutkistelua on varmasti tehnyt jo paljon ennen sitä grande finalea, niin tutkimista löytyy takuulla rutkasti lisää kun se yhteinen kotiovi viimeisen kerran sulketuu selän takana. Sen oven taakse jää kuitenkin niin paljon, osa elämästä. Oikeastaan erotessa ihminen joutuu jollain tavalla "syntymään" uudestaan, oppia elämään yksin, itsensä kanssa. Ei voi enää vedota siihen että kumppanin takia tekee asioita kuten tekee, ne sukatkin jää sinne lattialle ihan omasta toimesta. Ruokakaappiin ei enää tarvikaan ostaa ruokaa myös kumppanille (tätä mun oli todella vaikea oppia) eikä kenellekään tarvi ilmottaa jos töissä menee pitkään. Tuollainen vapaus voi hetkellisesti hullaannuttaa ihmisen, voi mennä ja tulla miten haluaa eikä tarvi miettiä ketään muuta kuin itseään. Mutta yllättävän nopeasti sitä moni alkaa kaivata sitä parisuhdetta. Kuinka mukava se onkaan kun joku on kotona vastassa töistä tullessa ja kyselee kuulumisia, nukahtaa toisen vieraan iltasella ja on joku joka auttaa selän rapsutuksessa :)

Pohjimmiltaan ihminen on raadollisesti sanottuna laumaeläin :) Parisuhteeseen kuitenkin liittyy monesti niin järjettömiä paineita yhteiskunnan puolelta että jo niiden paineiden takia moni parisuhde on tuomittu epäonnistumaan. Kaikki pitäisi tehdä tietyn mallin mukaan jotta parisuhde olisi ns. yhteiskunnan luoman mallin mukainen. Vähänkään poikkeava parisuhde ei ole hyväksyttävä, pitää olla ne viisi kakaraa, ikean kalusteet ja kartanovolvo. Miksi kaikki pitää tehdä jonkun mallin mukaan kun eihän kukaan ihminenkään ole toisensa kopio?

Oli ero sitten pitkään harkittu tai äkkiseltään päätetty niin aina se on vaikeaa ja haikeaa. Yksi vaihe elämässä loppuu ja toinen, toivottavasti parempi, vaihe alkaa. Vaikkakin tuskin kukaan eronnut voi valehtelematta sanoa että edesmennyt parisuhde on ollut aivan täyttä helvettiä ilman mitään hyviä asioita. En jaksa uskoa että kukaan voisi olla parisuhteessa jossa ei olisi mitään positiivista. Omakaan avioliittoni ei kaikesta tappelusta huolimatta ollut läpeensä mätä, oli meillä hetkemme. Ne hyvät hetket vaan tuppaa kaiken erohässäkän keskellä unohtua, sinänsä hirmuinen sääli koska eihän hyvissä muistoissa mitään pahaa ole. Hyvissä muistoissa kuitenkin on pohja onnelliselle tulevaisuudelle.

Toivon ystävälleni ihan mielettömästi voimia eroprosessin aikana ja se sohvapaikka on aina vapaana jos sitä tarviit :) Ja voimia kaikille samaa läpikäyville, muistakaa että aurinko paistaa aina, joskus siinä vaan on vähän pilviä edessä :)

*Halipusuruttaa kaikkia tasapuolisesti*