Vkonlopun ohjelmassa olikin sitten kahdenlaista puuhastelua, naisellista ja ei-niin-naisellista. Perjantaina kävin hakemassa Motonetistä (ystävän avustuksella) osia autooni. Mukaan lähti uusi pakoputki, jarruletkut, puslat ja öljynsuodatin. Koko setti n. 80e. Lauantaina sit suunnattiin auton laittoon, auto pukille ja tutkimaan mitä kaikkea korjattavaa löytyy. Parhaimmillaan auton ympärillä pyöri neljä miestä ja jokaisella omat mielipiteet miten esim. pakoputki kannattaa irrottaa :D :D  Pienen tarkastelun jälkeen huomattiin ettei se hiton pakoputki edes ollut oikeaa mallia!!! Muutaman ärräpään saattelemana lähdettiin sitten sitä Motonettiin vaihtamaan. Ei ollut osannut myyjä rekisteriotteen perusteella antaa oikeaa pakoputkea!!! Piti olla farmarin putki niin oli sitten antanut hatcbackin putken... Osaavaa porukkaa myyjinä. Tosin ei ollut lauantainenkaan myyjä mikään älyn jättiläinen, kaveri jauho purkkaa leuat loksuen ja melkein makasi tietokoneen päällä puolunessa. Putki kuitenkin saatiin vaihdettua oikeanlaiseen ja eikun takas auton alle. Putki lienee vaihdettu viimeksi joskus viis vuotta sitten ja hyvin oli mutterit kiinni jämähtäneet. CRC:tä vaan perään ja hetken odottelu niin johan alko putki irrota. Suurin homma olikin saada putki irti etuosan putkestä... Sen verran kovasti oli sauma hitsautunut kiinni että putkea joutui kaksi miestä irrottamaan :) Aikamoisen vääntämisen jälkeen putki antoi periksi ja uusi saatiin tilalle. Seuraavaksi tarkistettiin kallistuksen vakaajat joista oli tullut viimeksi katsastuksessa merkintä. Uudet puslat (tai oikeestaan vanhat puslat vähän modattuna) vaihdettiin eikä keiku auto enää läheskään niin paljon kun ennen. Jarruletkut oli sen verran hyvässä kunnossa että päätettiin olla vaihtamatta niitä. Sen ajan mitä en ite auton alla ihmetellyt niin hioin ruostetäpliä pois auton helmoista, muutaman tunnin homman jälkeen olin yltäpäältä ruostepölyssä :D :D nyt sit vaan pitää viel ostaa massaa ja maalia niin saa helmatkin kuntoon. Viimeisenä vuorossa oli öljyjen vaihto ja samalla tarkastettiin muutkin nesteet. Koko päivä hommaan meni aikaa mutta hauskaa oli!! Kasvatti vaan lisää intoa saada se projekti-Mini :D Vaikka paljon saatiinkin aikaan niin vielä jäi autossa korjattavaa, seuraavana pitäis keksiä mikä pyyhkijänsulkija vaivaa kun ne toimii vähän miten sattuu... Eikun etsimään Volkkarin sähkökaaviot ja repii johtoja irti :D :D

Sunnuntaina (siis tänään) tuli inspiraatio pestä partsin lasit, voi kiesus kuinka likaiset ne olikaan!! Huh, vuodessa ehtinyt kertyä aikamoinen kerros likaa niihin. No nyt on sitten kirkkaat lasit ja ripustin jo lyhdytkin partsille niin voi laittaa kynttilöitä palaa saapuvan syksyn piristykseksi.  Enon tarjoamien synttärikahvien jälkeen lähdin käväsemään serkkulikalla hakemassa oppia kuinka helmitöitä tehdään. Homma näytti sen verran hauskalta että taidankin seuraavasta palkasta sijottaa muutaman euron helmiin ja alkaa harjotella helmitöiden tekoa :)  Ja kohta on lattiat täynnä pieniä helmiä jotka putoilee mun hyppysistä ja jotka kissat jemmaa mattojen alle :D :D :D

Ja jostain kumman syystä mulla ois hirmuinen hinku saada akvaario :D Ai  mikä syysvimma saada jotain uutta elämäänsä...